Blogi

Täällä jaamme ajankohtaisia asioita ja ilmaisia vinkkejä. Käyhän peremmälle!

Kesä tuo muutoksia Fulmorelle

Lomakausi on selkeästi alkanut. Sähköpostiin paukkuu lomavastaajia, jäätelökioski houkuttelee enemmän kuin neukkari ja palaveriagendan korvaa kauppalista juhannukseksi. On aika nauttia muutama päivä rennosti kesästä, mutta kesä tuo myös muutoksia Fulmorelle.

Julkaistu 20.06.2019

Viisi tilannetta, joissa sivustosi myyntitehosta tulisi huolestua

Konversio-optimoinnilla tarkoitetaan sivuston myyntitehon parantamista. Konversioprosentti on suhdeluku sivustolle ojatun liikenteen ja halutun toimenpiteen suorittamisen välillä. Tähän suhdelukuun vaikutetaan konversio-optimoinnilla.

Julkaistu 29.05.2019

Joko saa siirtää asioita kesäloman yli

Kevät on pitkällä, kun koivu kukkii, golfkausi on avattu ja maantiepyörä kaivettu varastosta. Kevät on myös pitkällä, kun ensimmäisen kerran tulee vastaan ”pitäisiköhän tätä miettiä vasta lomien jälkeen”. JOKO TAAS? JOKO NYT?

Julkaistu 30.04.2019

Webinaaritallenne: Kohti ketterämpää markkinoinnin toimintamallia

Jussi piti maaliskuun lopussa webinaarin siitä, miten muutos perinteisestä vuosikellomallista kohti ketterämpää syklistä toimintamallia kannattaa hoitaa. Tule ja katso tallenne.

Julkaistu 11.04.2019

Fulmoren liiketoiminta on myyty 1.4.2019 yhtiön operatiiviselle johdolle

Fulmore Oy:n liiketoiminta on myyty 1.4.2019 päivätyllä kaupalla Fulmore Next Gen Oy:lle. Uuden omistajan taustalta löytyvät Fulmoren liiketoiminnan johdosta tutut naamat Jukka Koski-Lammi, Teemu Valkonen ja Jussi Junikka.

Julkaistu 10.04.2019

Markkinoinnin johtamisen parhaat käytännöt: Mittaaminen

Mittaamisen tärkeyttä olen sivunnut monessakin tekstissä, joten en mene siihän kovin syvälle. Sanon alkuun vain, että jos et vielä mittaa, aloita tänään. Käyn tässä tekstissä paremminkin läpi sitä, mitä ja miten kannattaa seurata.

Julkaistu 18.03.2019

Markkinoinnin johtamisen parhaat käytännöt: Mediatilojen ostaminen

Mainostaminen – siis ostetun median käyttäminen – tuntuu aiheuttavan paljon kysymyksiä, joihin toivotaan helppoja vastauksia. Eli kysytään ”Missä meidän firman pitäisi mainostaa?” tai ”Mikä olisi parhaat jutut X € budjetilla?” Koitetaanpa kaivaa vastauksia.

Julkaistu 01.03.2019

Markkinoinnin johtamisen parhaat käytännöt: Oma vai kumppanin osaaminen

”Osaatko johtaa markkinointianne?”, kysyin ja vastaus oli ”Joo, kyllä mä saan meidän some-päivitykset tehtyä ja pidettyä verkkosivut ajan tasalla.” Mitäpä tuohon sitten sanomaan, kun selkeästi oli syntymässä ongelmia.

Julkaistu 27.02.2019

Markkinoinnin johtamisen parhaat käytännöt: Säännöllisyys

Säännöllinen suorittaminen hakkaa pistemäisen tekemisen 100-0 lähes kaikessa, myös markkinoinnissa. Kuten tarinan kilpikonna, säännöllinen eteneminen tuottaa varmemmin tulosta kuin hullu pomppiminen jäniksen lailla.

Julkaistu 22.02.2019

Markkinoinnin johtamisen parhaat käytännöt: Arvontuotannon varmistaminen

Kun asiakkaasi lukee yhtiönne markkinointiviestintää, hän antaa kallista aikaansa yhtiöllesi. Pidä huolta, että vaihdat sitä johonkin hyödylliseen. Blogisarja markkinoinnin johtamisen parhaista käytännöistä jatkuu.

Julkaistu 18.02.2019

Markkinoinnin johtamisen parhaat käytännöt: Suunnitelmallisuus

Ketterämpää mallia markkinoinnin suunnitteluun: miten suunnitella markkinointia tekemättä vuosittaista markkinointisuunnitelmaa. Jussi aloittaa uuden blogisarjan markkinoinnin johtamisen parhaista käytännöistä.

Julkaistu 14.02.2019

Muutoksia Fulmoren rahoituspalveluissa ja hallituksessa

Fulmore on palvellut asiakkaitaan jo yli kymmenen vuoden ajan markkinointi-, konsultointi- ja rahoituspalveluiden kautta. Samaan aikaan yrityksemme ja liiketoimintamme on kehittynyt määrätietoisesti kohti liiketoimintalähtöisen markkinointitoimiston kokonaisuutta. On jälleen aika ottaa seuraavat askeleet.

Julkaistu 01.02.2019