Osaaminen ja liiketoiminta tuloskuntoon

Kaiken pohjana on liiketoiminnan suunnittelu

Erityisosaamistamme ovat liiketoiminnan kasvattaminen: myynnin lisääminen ja markkinoinnin kehittäminen. Kun firmanne tavoitteet on asetettu yläviistoon, Fulmoren konsultointipalvelut auttavat pilkkomaan asioita tavoitteista teoiksi. Liiketoiminta ei kehity suunnittelupöydän ääressä vaan tekemällä toistuvasti ja sitkeästi oikeita asioita. Me autamme tunnistamaan ne asiat.

Mikäli yrityksesi on pieni tai keskisuuri, voit lisäksi saada Fulmoren konsultointipalveluiden hankintaan julkista tukea. Ota yhteyttä, niin mietitään yhdessä paras vaihtoehto toteutukseen.

Aloita tästä: Liiketoiminnan nykytila-analyysi

Ensin selvitetään, missä oikeastaan ollaan. Asiantuntijamme tekemä liiketoiminta-analyysi avaa ajatuksia uudesta näkökulmasta ja auttaa näkemään mahdollisuuksia omassa tekemisessä. Analyysin aikana konsulttimme käy kanssasi koko liiketoiminnan pala palalta läpi, jonka kautta muodostuu yhteinen näkemys vahvuuksista ja kehityskohteista. Analyysin jälkeen myös konsultin on helpompi tarttua kokonaisuuteen kiinni, olipa kyseessä kasvun mallintaminen tai uusasiakashankinta.

Liiketoiminnan kasvusuunnitelmat ja liiketoimintastrategiat

Liiketoimintasuunnitelma, kasvusuunnitelma, kasvustrategia… Lisää, parempaa ja kannattavampaa bisnestä? Vahvempi markkina-asema? Tanakampi tulos? Kyllä kyllä, laitetaan koko homma pakettiin firman kannalta selkeäksi toimenpidesuunnitelmaksi dokumentoituna.

Autamme hahmottamaan, miltä yrityksesi ja sen markkina näyttää tulevaisuudessa sekä sen, millaisia toimenpiteitä matkan varrella pitää tehdä. Perspektiivi vaihtelee toimialoittain, mutta monesti 3–5 vuotta on aika hyvä haarukka tulevaisuuteen tähytessä. Ei maalailla pilviä, vaan konkreettisia toimenpiteitä ja tekoja, joiden kautta kasvusta tulee konkretiaa.

Markkinoinnin kehittäminen palvelee liiketoiminnan tavoitteita

Markkinointisuunnitelmat ja markkinointistrategiat

Markkinoinnin tehtävä on tuottaa avata ja huoltaa asiakkuuksia, parantaa tunnettuutta ja vauhdittaa kasvua. Nappaamme kopin yrityksenne markkinointiviestinnän kokonaisuudesta – joko koko firmasta tai kampanjatoteutuksesta.

Konsultoinnin osalta tarjoamme apuun kahta työkalua:

Markkinointistrategia

  • Miten ja mistä yrityksemme saavuttaa kilpailuetuja?
  • Miten kehitämme nykyisiä kilpailuetujamme vahvemmiksi?
  • Missä markkinassa haluamme toimia ja mitä siellä teemme?

Markkinointisuunnitelma

  • Miten viestimme yrityksemme kilpailueduista?
  • Miten tavoitamme oikeat asiakkaat?
  • miten ja millä toimenpiteillä.

Sinä valitset kysymykset, me autamme kaivamaan vastaukset. Tavoitteesi voi olla esim.  uusasiakashankinnan tehostaminen, parempien liidien tuottaminen, asiakastyytyväisyyden kehittäminen tai vaikka työnantajamielikuvan parantaminen.

Kerro meille tavoitteistasi, me autamme ymmärtämään toimenpiteet, joilla ne saavutetaan.

Myyntisuunnitelmat ja myynnin valmentaminen

Myynti on kuningaslaji, joka määrittää yrityksen kuin yrityksen liiketoiminnan suunnan. Ilman myyntiä paraskaan idea ei löydä asiakkaita eikä tehokkainkaan firma tee tulosta. Jokainen bisnes elää tai kuolee myynnin mukana.

Myyntivalmentajiemme osaamista on virittää myyntiputki imemään euroja firmaan. Suunnittelemme myynnin johtamis- ja palkitsemisjärjestelmät, valmennamme varsinaiset toteuttajat ja autamme rakentamaan kokonaisuuden niin, että tulosta alkaa syntyä halutulla tahdilla.

 

Pyydä tarjous – Miten voisimme auttaa?

Oli projektisi iso tai pieni, autamme sinua varmasti ja ammattitaidolla. Jätä tarjouspyyntöä, niin katsotaan kuinka voimme auttaa. Tarjouspyyntö ei velvoita mihinkään. Asiantuntijamme ottaa sinuun yhteyttä mahdollisimman pian.


Tarjouspyyntö on maksuton eikä sido sinua mihinkään!