Asiakas:

Arkkitehtitoimisto Neva Oy
www.neva.fi

Rahoitusasiantuntija säästi aikaamme ja rahaamme

Arkkitehtitoimisto Neva Oy on tamperelainen suunnittelutoimisto, jonka toimialaa on arkkitehti- ja pääsuunnittelu, sekä rakennuttaja- ja kaavoituskonsultointi. Kovassa kasvussa oleva yritys kehittää omaa toimintaansa ja tähtää kansainvälisille markkinoille.

Yrityksen hallintojohtaja Noora Neva sai Fulmoren rahoituspalveluiden kautta sähköpostia marraskuun loppupuolella 2016 julkiseen rahoitukseen liittyen.

– Emme välttämättä olisi löytäneet tätä palvelua tai osanneet hyödyntää sitä meidän hankkeessamme, kaiken tämän kiireen keskellä. Aihe oli ajankohtainen, koska olemme kehittämässä palvelua, joka tarvitsi uuden digiosaajan rekrytoinnin. Julkisen rahoituksen hyödyntäminen vaikutti mielenkiintoiselta ja halusimme selvittää, mitä vaihtoehtoja meillä on.

Rahoitusasiantuntija avuksi

Arkkitehtitoimisto Neva Oy halusi vähentää riskejä ja varmistaa projektinsa etenemisen. Rahoituksen myötä yritys pystyi palkkaamaan uuden henkilön hanketta varten.

– Haluamme keskittyä omaan osaamiseen ja palvelemaan asiakkaitamme mahdollisimman hyvin. Näimme järkevämpänä ja halvempana ulkoistaa julkisen rahoituksen hakuprosessin. Säästimme huomattavasti rahaa, aikaa ja omia resursseja. Fulmoren toiminta oli alusta asti hyvin asiallista, informatiivista eikä liian myyvää. Ammattitaito, tuotetietämys ja asiakaspalvelu oli niin hyvää, että päätimme lähteä yhteistyöhön Fulmoren kanssa. Kartoitimme Digiboosti-rahoituksen soveltuvuuden nimenomaan meidän yrityksemme hanketta ja sen tarpeita ajatellen.

”Projekti meni tosi hienosti läpi!”

– Hakuprosessi vaati meiltä hyvin vähän. Alussa meillä oli puhelinpalaveri, jossa kerroimme meidän yrityksestämme, hankkeestamme ja tavoitteistamme. Fulmoren rahoitusasiantuntija sai heti kiinni oikeista kohdista. Hakuprosessin aikana ohjeistus oli hyvin selvää. Saimme alusta asti aikataulut, tiedot tarvittavista liitteistä ja asioista, jotka meidän pitää ottaa huomioon.

– Projekti meni tosi hienosti läpi, se eteni kuin rasvattu. Nyt kun olen nähnyt valmiin hakulomakkeen, niin emme välttämättä olisi osanneet täyttää sitä noin seikkaperäisesti. Lausemuotoilu ja sanavalinnat ovat tärkeä osa ammattitaidolla tehtyä rahoitushakemusta.

Prosessi eteni alusta loppuun hyvin nopeasti, joululomista huolimatta. Ensimmäisestä palaverista aikaa kului noin kolme viikkoa siihen, kun rahoitushakemus oli Tekesillä sisällä.

– Käytämme Fulmoren rahoituspalvelua ehdottomasti uudestaan tuleviin hankkeisiimme. Pidimme erittäin paljon siitä, että Fulmore palveli meitä myös laskun lähettämisen jälkeen. 

Pyydä tarjous – Miten voisimme auttaa?

Oli projektisi iso tai pieni, autamme sinua varmasti ja ammattitaidolla. Jätä tarjouspyyntöä, niin katsotaan kuinka voimme auttaa. Tarjouspyyntö ei velvoita mihinkään. Asiantuntijamme ottaa sinuun yhteyttä mahdollisimman pian.


Tarjouspyyntö on maksuton eikä sido sinua mihinkään!